Mistä löytyy Kainuun Vireä Viranhaltija?
Kajaanin Nuorkauppakamari hakee jälleen kerran Kainuun Vireä Viranhaltijaa. Kyseessä on vuosittain myönnettävä tunnustus julkishallinnon työntekijälle, joka on osoittanut ennakkoluulotonta asennetta, esimerkillistä työotetta ja aktiivista osallistumista toiminnan kehittämiseen Kainuun kuntasektorilla.
Kainuun Vireää Viranhaltijaa etsitään tänä vuonna jo 43. kerran. Ehdotuksia aktiivisista, positiivisista ja rohkeista henkilöistä, joiden työpanoksella kaupungin tai kunnan toiminnan laatu on parantunut, voi käydä ilmiantamassa osoitteessa www.jcikajaani.fi 4.12.2026 saakka.
Nuorkauppakamarin hallitus valitsee ehdokkaista voittajan, joka palkitaan kiertopalkinnolla.
Vuonna 2025 Kainuun Vireä Viranhaltija oli Kajaanin liikuntapalvelupäällikkö Jari Rajala. Vuonna 2024 Kongressi- ja kulttuurikeskus Kaukametsän vastaava vahtimestari Tuomo Kovalainen ja vuonna 2023 Sotkamon maaseutupäällikkö Jari Korhonen.
