Ilmoitus päätöksestä, vesilain mukainen päätös
Ilmoitus päätöksestä, vesilain mukainen päätös

Tältä sivulta löydät hallinto ja elinvoimapalveluiden yhteystiedot.

Kunnanvaltuuston on kuntalain 110 §:n mukaan hyväksyttävä vuoden loppuun mennessä kunnalle seuraavaksi vuodeksi talousarvio.

Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi.

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet sekä onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

Tilintarkastusyhteisö antaa tilinpäätöksestä lausuntonsa, jossa otetaan kantaa siihen, onko hallintoa hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti.

Kuntastrategia on kunnanvaltuuston hyväksymä strategia, josta kunnan kaikki keskeisin päätöksenteko, suunnittelu ja kehittäminen johdetaan.

Kunnallinen päätöksenteko perustuu kuntalakiin ja kunnan hallintosäännön määräyksiin.
Ilmoitus päätöksestä, vesilain mukainen päätös
Kuulutus rakennustarkastajan päätöksestä
Julkipanolista 10.9.2026 rakennustarkastajan päätöksestä
Kuulutus, Saunamaan asemakaavan laajennus kaavaehdotuksen nähtävilläolo