Saavutettavuustyökalut

Valikko

b hyrynsalmi

perjantai, 07 tammikuu 2022 12:26

Hyrynsalmen kunnan koronatiedote 7.1.2022, Heimo Keränen, Korona on vahvasti läsnä myös vuoden 2022 alussa

Koronatilanne on pahenemassa myös meillä Kainuussa, joten varotoimet ovat tarpeellisia tilanteen hallitsemiseksi.

Meille kaikille on eduksi noudattaa seuraavia soten ohjeita lähiaikoina:

  • Oireisena ei tule altistaa muita, vaan pysytellä omaehtoisesti muista erossa.
  • Etätyötä ja etäkokouksia suositellaan vahvasti niissä tapauksissa, joissa se on mahdollista.  
  • Kontakteissa käytä kasvomaskia, puhdista kädet ja pidä turvavälit.
  • Jos olet saanut koronatestistä positiivisen tuloksen, ilmoita myös itse tapaamillesi ihmisille, jotta he tietävät varotoimena olla altistamatta muita edelleen. Tartunnanjäljitys tavoittaa henkilöt vain virallisen testin ja altistumistietojen perusteella sekä määrää tarvittavat eristykset ja karanteenit.
  • Tee koronan kotitesti, jos epäilet tartuntaa – muista kuitenkin, että kotitesti ei vastaa ammattilaisen testausta. Kainuun soten testiajat varataan Omasote-palvelusta tai numerosta 040 165 0020.
  • Ota koronarokotteet, kun ne ovat sinulle tarjolla.
  • Lisätietoja saat ensisijaisesti verkkosivuilta sote.kainuu.fi/koronainfo. Päivystysapu 116 117 ei ole yleinen neuvontanumero, vaan ota yhteyttä mikäli tarvitset kiireellistä hoidon tarpeen arviointia. Ennen päivystykseen hakeutumista tulee soittaa 116 117. Hätätilanteissa aina soitto hätäkeskukseen 112.

Palvelut tuotetaan Hyrynsalmella lähes normaalisti, koronarajoitukset huomioon ottaen. Nyt on erityinen syy seurata päivittäin Kainuun soten tiedotusta koronatilanteesta osoitteesta:

https://sote.kainuu.fi/kainuun-soten-koronatiedotteet 

Hyvää alkanutta vuotta 2022

Heimo Keränen, kj
Hyrynsalmen kunta
044 7104400


Soten tiedote 7.1.2022:

Torstaina 46 tartuntaa                                                                                              

Loppiaisena 7.1. Kainuussa todettiin 46 koronatartuntaa. Tällä hetkellä tietoon tulee sekä perhepiirissä leviäviä että uuden vuoden viettoon liittyviä tartuntoja, joille on altistuttu mm. yksityistilaisuuksissa ja ravintoloissa.

Kainuun Prikaati on tiedottanut viidestätoista sairastuneesta varusmiehestä Kajaanin varuskunnassa. Altistuneita ja muista erilleen asetettuja varusmiehiä on yli 200.

Tartunnanjäljitys työskentelee nyt erittäin kovassa paineessa yrittäen tavoittaa sairastuneita ja altistuneita mahdollisimman nopeasti. Työpanosta on suunnattu positiivisten kontaktointiin, mutta esimerkiksi vähemmän kiireellisten karanteenitodistusten toimittamisessa viive kasvaa.

”Kehotamme kaikkia asukkaita tekemään oman osansa tilanteen helpottamiseksi. Erityisesti tulee rajoittaa lähikontakteja ja noudattaa muita varotoimia – osa tartunnoista voidaan välttää ilman tarpeettomia riskejä. Ellei ole todella välttämätöntä, nyt ei ole tapaamisten aika”, korostaa pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen Kainuun sotesta.

Tartunnanjäljitystä voi myös auttaa, jos on saanut positiivisen koronatestituloksen. Listaamalla itse kontakteja ja yhteystietoja valmiiksi, joka nopeuttaa merkittävästi altistuneiden tavoittamista.

Tilanteen pahentumiseen varaudutaan

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon valmiutta nostetaan, mikäli tartuntojen kasvu aiheuttaa lisääntyvää hoidon tarvetta. Kainuun keskussairaalassa toimet tarkoittavat varautumista hengitysoireista kärsivien hoitopaikkojen lisäämiseen ja henkilöstön siirtoihin. Tällä hetkellä sairaala toimii normaalisti, mutta muutoksia kiireettömiin toimiin tehdään tarvittaessa, jotta akuuttia hoitoa tarvitsevien resurssit voidaan turvata.

”Rokotusten antama suoja on nyt ratkaiseva. Sairastuneiden määrän kasvu tarkoittaa kuitenkin riskiä sekä hoitohenkilöstön poissaolojen että vakavampien potilastapausten lisääntymiseen. Tämän vuoksi varaudumme tilanteen pahentumiseen”, kertoo Lea Käsmä-Ronkainen.

Testauskapasiteettia nostettu – uusi testiasema avoinna Kajaanin Rajakadulla

KAKS:n testauskapasiteettia on nostettu, jotta lisääntyneeseen diagnostiikan tarpeeseen voidaan vastata. Kajaaniin on avautunut myös uusi pikatestiasema koronaviruksen testaamisen tehostamiseksi.

Rajakatu 3:ssa sijaitseva testiasema on avoinna päivittäin klo 10 – 18. Testiajat varataan ensisijaisesti Omasotesta tai takaisinsoittopalvelusta 040 165 0020.

KAKS:n drive in -testaus Kajaanissa on avoinna päivittäin ja muissa kunnissa koronatestaus terveysasemilla palvelee arkipäivisin.

Lisätietoja medialle: pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen 044 7970 655

Hyrynsalmen kunta

Laskutie 1
89400 Hyrynsalmi
kunta(e)hyrynsalmi.fi

Sähköpostiosoitteet:
etunimi.sukunimi(e)hyrynsalmi.fi

Aukioloajat

Kunnanvirasto on avoinna
ma - pe klo 9 - 15
(suljettu klo 11 - 11.30)

 

 

 

 



Hyrynsalmen kunnan Facebook-kanava

Hyrynsalmen kunnan Youtube-kanava

Hyrynsalmen kunnan Instagram-kanava