Hyrynsalmen varhaiskasvatuksen ryhmästä alkunsa saanut koronatilanne on 17.5.2021 klo 11 soten tiedotteen mukainen:
8 tartunnan saanutta ja 61 karanteenissa (ks. tiedote alla). Kaikki altistuneet on tavoitettu, ja tartunnan saaneille ja karanteeniin asetetuille on annettu toimintaohjeet.
Palvelut tuotetaan kunnassa lähes normaalisti, yksi yhtenäiskoulun luokka on ainakin keskiviikkoon saakka etäopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa on ainakin toukokuun loppuun saakka erityisjärjestelyjä. Koululaisten huoltajille välitetään ohjeita Wilman kautta ja päivähoidossa olevien lasten huoltajille annetaan ohjeet puhelimitse.
Kunnalliset palvelut siis järjestetään – koronatilanne huomioiden.
Terveisin
Kj Heimo Keränen
p. 044 7104400
SOTEN TIEDOTE: Hyrynsalmen ryppäässä nyt kahdeksan tartuntaa - Kainuu edelleen perustasolla
Kainuun koronatilanne on muuttunut kahden nollaviikon jälkeen.
Hyrynsalmella varhaiskasvatuksen yhdestä ryhmästä levinneessä ryppäässä on sunnuntain jälkeen tullut kaksi uutta positiivista, jotka olivat jo karanteenissa. Todettuja tartuntoja on tällä hetkellä yhteensä 8 ja karanteeniin asetettuja yhteensä 61.
Lisäksi Kainuuseen saapuneella ulkomaalaisella henkilöllä on todettu koronatartunta, jonka johdosta kolme henkilöä on karanteenissa. Tapaus ei liity Hyrynsalmen tartuntoihin.
Kaikkien altistuneiden testituloksia ei vielä ole käytettävissä, joten määrät voi vielä muuttua. ”Yleisesti voisi todeta, että tämä on todennäköinen kehityskulku myös kesän mittaan. Pandemia ei ole ohi, vaikka kaikki sitä kovasti toivommekin. Tärkeää on, että saamme ketjut ajoissa katkaistua ja siten rajattua leviämistä”, toteaa vs. pandemiapäällikkö Tuomo Erola Kainuun sotesta.
”Hyrynsalmella ei ole syytä yleiseen huoleen, vaikka tartuntoja on ilmennyt. Kaikki altistuneet ovat tiedossa ja karanteenissa, eikä kouluja, päivähoitoa tai muita palveluita olla sulkemassa. Seuraamme tilannetta ja reagoimme tarvittaessa”, rauhoittelee kunnanjohtaja Heimo Keränen.
Kainuun ilmaantuvuus on tällä hetkellä 11,1 (per 100 000 asukasta / 14vrk).
Varotoimet ja koronatestausohjeet entisellään
Koronaviruksen ilmaantuvuus Suomessa on ollut laskussa viime viikot. Tartuntariski kohdistuu edelleen ihmisten lähikontakteihin, erityisesti alueelta toiselle matkustaessa. Voimassa olevat keskeiset ohjeet ja suositukset:
- Yleinen etätyösuositus on voimassa.
- Kasvomaskin käyttö yli 12-vuotiaille kaikissa tilanteissa, joissa lähikontakteja ei voida välttää (pois lukien oppilaat peruskoulussa ja koulumatkoilla).
- Yksityistilaisuuksia suositellaan järjestämään mahdollisimman pienimuotoisesti ja turvaohjeita noudattaen.
- Maakuntarajat ylittävää matkustamista suositellaan vältettäväksi.
Kainuussa on voimassa enintään 50 henkilön yleisten tilaisuuksien rajoituspäätös 31.5. saakka.
Kainuun sote kehottaa hakeutumaan koronatestiin matalalla kynnyksellä. KAKS:n koronatestausasema palvelee päivittäin ajanvarauksella klo 8 - 19 (040 165 0020).
Koronarokotukset jatkuvat 1971 syntyneille ja sitä vanhemmille sekä riskiryhmään kuuluville
Kainuussa ensimmäisen koronarokotusannoksen on nyt saanut 50–55 -vuotiaista 30 % ja 50–59 -vuotiaista 36 %. Yli 60-vuotiaista kainuulaisista on rokotettu yli 70 %. Koronarokotusten ajanvarausvuorossa ovat:
- 1971 ja sitä aiemmin syntyneet. Ajanvaraus Omasote-palvelun valikosta paikkakuntansa ”iänmukaiset koronarokotukset”
- 2005 tai sitä aiemmin syntyneet riskiryhmään 1 ja 2 kuuluvat. Ajanvaraus Omasote-palvelun valikosta paikkakuntansa ” riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvien koronarokotukset”.
Rokotteina kaikille uusille rokotettaville käytetään tällä hetkellä Pfizerin tai Modernan mRNA-valmisteita.
Rokotuksiin pyydetään ottamaan mukaan henkilökortti, ajokortti tai KELA-kortti, jonka viivakoodin avulla nopeutetaan rokotustietojen kirjaamista.
Varaus- ja muut ohjeet on koottu Kainuun soten infosivulle sote.kainuu.fi/koronarokotukset. Ajanvarausnumeroon 044 709 3788 pyydetään soittamaan vain, mikäli nettiajanvaraus ei ole mahdollista.
Lisätiedot: vs. pandemiapäällikkö Tuomo Erola 044 797 4872;
Hyrynsalmen kunnanjohtaja Heimo Keränen 044 710 4400